Pasaatituulissa

- Atlannin aalloilla -

Kanariansaaret jäivät horisonttiin 8.1.1986, kun edessä oli Atlannin ylitys. Reitiksi valitsimma perinteisen, eli ensin lounaaseen ja sitten länteen kohti Barbadosta. Tuulet olivat vaihtelevia, pääosin kuitenkin sivumyötäisiä, joten matkanteko sujui. Paras päivämatka oli 152 mpk.

Veneen ohjaaminen oli yksinkertaista, koska Sailomat tuuliperäsin ohjasi koko matkan. Se olikin veneen paras miehistön jäsen.

Keskellä Atlantia kohtasimme Kanadalaisen pariskunnan, joilla oli satelliitti navigaattori hajonnut. Sekstantti heillä oli mukana, mutta sen käyttö oli unohtunut. No, minähän olin juuri opetellut sekstantin käyttöä ja olinhan veneen kielitaitoisin (reputtanut keskikoulun englannista), joten VHF:n välityksellä opetin heille paikanmäärityksen keskipäivän auringon mukaan.

Merisairaus vaivasi Kristaa 14 vrk:tta ! Me muut totuimme parin päivän jälkeen keinuntaan. Kristan merisairautta yritimme parantaa pillereillä, laastareilla ja vieläpä akupunktiolla, mutta mikään ei auttanut.

Matka sujuikin suuremmitta kommelluksitta 23:ssa vuorokaudessa. Aamu auringossa rantauduimme Barbadoksen Kingstown'iin. Joonas kiipesi unenpöppörössä kannella, katseli rannalla leikkiviä lapsia ja kysyi äidiltään "Miksi nuo kaikki lapset ovat noin likaisia ?" Eipä ollut Joonas nähnyt tummaihoisia lapsia aikaisemmin.

Atlannin ylittäjiä oli Kanarialla runsaasti, mutta kiertämillämme Karibian saarilla ei ollut montaa venettä lähdössä Tyynelle merelle. Pelottelivat meitä koralliriutoilla, mutta kyllähän meillä kotisaaristossakin on oltava tarkkana karikoista. Atlannin ylityksen jälkeen on pohjoismainen yhteistyö voimistunut eli pohjoismaaalaiset venekunnat ovat "samaa perhettä".

Karibialla viivyimme 2,5 kuukautta saaria kierrellen ja odotellen aikataulun mukaista aikaa, jolloin voisimme katsoa mitä Karibianmeri tarjoaa purjehtijoille. No, tarjosihan se matkamme suurimmat aallot, joilla suffailimme kohti Panaman kanavaa. Tyynimeri odotti meitä nimensä mukaisesti tyynenä päivän kestäneen kanava matkailun jälkeen.

Copyright © 1996 Timo Jortikka