Valmistautuminen oli sujunut suunnitelmien mukaan ja Juhannuspäivänä 23.6.1985 olimme valmiit lähtöön. Airiston satamassa oli 30 ystäväämme ja sukulaistamme saattelemassa. Huolestuneimmat neuvoivat lykkäämään matkaa vielä vuodella, mutta me tunsimme olevamme valmiit lähtöön.
Utön jäädessä taakse tuli yllätys. Mukana oli 150 karttaa, vaan eipä löytynyt Utö'n ja Gotlannin väliä. Sikäli hämmästyttävää, että näitä karttoja piti olla 2 kappaletta. Minä ja Krista olimme molemmat saaneet kyseisen kartan rannikkolaivurikurssin yhteydessä.
Naisväki näki jo painajaisissaan Aamulehden otsikon "Australian purjehtijat pidätettiin Neuvostoliiton aluevesillä !". Kiitettävällä ahkeruudella Krista ja Liisa (saattoi meidät Visbyhyn) pitivät yöllä vahtivuoroja ja tähystystä.Gotska Sandö'n radiomajakkaakaan ei kuulunut. Edellisen kesän Visbyn matkaa muistellen piirsin ruutupaperille summittaisen kartan ja määritin siitä suunnan.
Illanmittaan tuuli tyyntyi täysin ja ajelehdimme tyynellä merellä, tosi purjehtijathan eivät moottoria käytä. Löytyihän Visby ja pääsimme jatkamaan matkaa.
Ensimmäinen "myrskykin" sai miehistön lähes polvilleen! Ja tuulta oli vain 10 m/s ! Joonas totesi kirjekuoresta: "Tähän on hyvä oksentaa". Minulla teki huonointa siinä vaiheessa kun isäni etsi Joonaksen potasta oksennuksen seasta tekohampaitaan.
Tuulinen Pohjanmeri ja Kanaalin vilkas laivaliikenne sekä helminauhana atlannilta vyöryvät matalapaineet koettelivat hermoja. Matkanteko oli hidasta, koska etenimme matalapaineiden välissä satamasta toiseen. Biskaja oli maineensa veroinen tarjoten meille myrskytuulia ennen Espanjan ja Portugalin rannikkoa.
Biskajalla opimme käytännössä piissä (hove to) olemisen myrskyssä. Vene säädetään myrskypurjeen ja peräsimen avulla kulkemaan enemmän tai vähemmän vastatuuleen 0-2 solmun nopeudella, jolloin veneen käyttäytyminen muuttuu rauhalliseksi. Sitten vain odotellaan tuulen heikentymistä. Tämä on taito, joka matkapurjehtijan on syytä osata.
Biskajan jälkeen matkanteko muuttui täydellisesti. Takana olivat sateet ja myrskyt. Portugalin pasaati kuljetti meitä auringon saattelemana joutuisasti kohti etelää. Lauri harrasti kalastusta aina veneen ollessa liikkeessä, jolloin saimme myös tietää, mistä mustekala on saanut nimensä.
Pysähdyimme rannikon satamissa, joissa opettelin sekstantin käyttöä. Opettelussa minulla oli yksinkertainen metodi. Satamassa mittasin auringon korkeuden ja pyörittelin taulukoita ja numeroita niin kauan, kunnes sain sijainnin satamapaikan lähettyville.
Rannikkopurjehduksen jälkeen otettiin suunta Porto Santon ja Madeiran kautta Kanarialle. Täällä kuluikin 2 kuukautta turisteina ystävien seurassa. Matkakassaan tuli suuri lovi Kanarian huveista.
Vuoden alussa vähenivät ystävien vierailut ja pystyimme aloittamaan valmistautumisen ensimmäiselle oikealle valtameri purjehdukselle.
Copyright © 1996 Timo Jortikka
timo.jortikka@sci.fi